9 § Paritus.
Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä
1) järjestää huoneen tai muun tilan korvausta vastaan tapahtuvaa
sukupuoliyhteyttä tai siihen rinnastettavaa seksuaalista tekoa varten tai
kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen tekemää, ilmeisellä tavalla
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tekoa varten,
2) vakiintuneena osana liiketoimintaansa majoittaa sellaiseen tekoon ryhtyvää ja
siten olennaisesti edistää tekoa,
3) yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoi toisen sellaiseen tekoon
ryhtymistä tietäen, että hänen toimintansa olennaisesti edistää teon
toteutumista,
4) muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä sellaiseen tekoon tai
5) viettelee tai painostaa toisen sellaiseen tekoon,
on tuomittava parituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.